The Celestine Prophecy (Priority Records)
Kirjoittanut mestari Rikard Bölle
(Levyarvostelu julkaistu alun perin Mystiikan kuvalehden numerossa 7/96)
Minulle on ilo ja kunnia kirjoittaa Christopher Franken uusimmasta albumijulkaisusta The Celestine Prophecy. Samaa kirjoitukseni on myös hänelle. Olen seurannut vuosikymmenten ajan herra Franken musiikillista taituruutta elektronisen musiikin pioneerin Tangerine Dreamin osana ja nyttemmin soolomuusaansa seuraamassa. Työssäni henkisen kasvun opettajana, terapeuttina ja ihmisyyden suurena tulkkina olen usein saanut inspiraatiota hänen musiikistaan.
Niin, voi sanoa, että juuri Tangerine Dreamin musiikki paljasti minulle tämän pyhän ja pyyteettömän kutsumukseni, jota olen sittemmin nöyrästi seurannut. Olinhan nuorena vaihto-oppilaana yhtyeen kuuluisassa konsertissa Reimsin katedraalissa vuonna 1975. Siellä, kun seisoin kirkon keskilaivalla ja ylitseni pyyhki saksalaiskolmikon maaginen musiikki sekä kuutiometreittäin kannabissavua, silloin tajuntani laajeni ja rakkoni tyhjeni. Näin, kuinka kuusituhatta ihmistä nautti kuin yhtenä sieluna samasta asiasta tuossa pyhässä tilassa, johon piti mahtua vain kaksituhatta, värähteli samalla henkisellä taajuudella kuin kosminen viritysrauta, ilman että mikään pakkovalta tai hygieniasäännös rajoitti. Sain ensimmäisen suurista henkisistä oivalluksistani. Se laskeutui ylleni kuin aarnikotka kulta-aarteen päälle. Ymmärsin, mikä on tehtäväni elämässä.
Ja oivallus kuului: ”Kyllä kaiken maailman hömpällä sitä saakin revittyä rahaa!”
Celestine Prophecylla herra Franke on tehnyt yhteistyötä yhdysvaltalaisen kirjailijan James Redfieldin kanssa. Kirjassaan Yhdeksän oivalluksen tie herra Redfield käsittelee kertomuksen muodossa samanlaisia ajatuksia kuin Minäkin. Hän puhuu yhdeksästä suuresta oivalluksesta, jotka ihmiskunta löytää yksi kerrallaan. Näiden kautta se kohoaa uudelle henkiselle tasolle kuin Kristus taivaaseen tai Mario ja Luigi seuraavaan kenttään. Tai, kuten Minä olen esittänyt asian osuvammin ja kaunopuheisemmin bestsellerissäni Elämän helkkarin syvä tarkoitus: Se nyt vaan on niin kuin Minä sanon: Syntyy uusi maa ja uusi ihmiskunta – tyyni, rohkea ja maksualtis.
Tätä kehitystä estävät ihmisten sisäiset ristiriidat ja illuusiot, jotka estävät heitä saavuttamasta Tietoisuutta. Terapiallani taistelen poistaakseni nämä esteet. Korjaan ihmisten taipumuksia pettää itseään ja tarttua materiaan. Sillä materia on esteistä pahin. Minä poistan esteet. Avaan tukkoiset lompakot, vapautan patoutuneet varat, likvidoin painostavat matkashekit.
Herra Redfieldin kertomuksen protagonisti matkaa Perun viidakkoihin etsimään sieltä löytynyttä mystistä käsikirjoitusta, joka paljastaa yhdeksän oivallusta. Tämän matkan herra Franke kuvaa musiikillaan. Levy on alaotsikkonsa mukaisesti musiikillinen matka elämän korkeamman tarkoituksen löytämiseen.
Kuinka sopivaa! Sillä onhan koko elämämmekin kuin CD-levy. Me pyörimme ikuista kehää samalla kun sielumme näkymätön laservalo käärii auki elämämme kertomuksen lihamme substraatista. Joskus kohtalon koettelemukset naarmuttavat kiiltävää pintaamme, paljastavat todellisen haavoittuvaisuutemme. Silloin juutumme paikalleen kelaamaan ja tikittämään kuin pakkohäiriöinen tikka.
Silloin Minä tulen apuun. Minä hion sinun pintasi, Minä silotan sinun naarmusi. Minä selkeytän sinun miksauksesi, Minä remasteroin sinun audiosi, Minun terapiastani lähdet uudessa digipakissa ja varustettuna ennen julkaisemattomilla bonusbiiseillä, joita et tiennyt arkistostasi olevankaan. Minä olen tie, totuus ja hiomalaikka.
Mutta eihän tarkoitukseni ollut puhua Minusta vaan itse albumista. Kieltämättä herra Franken musiikki ei kuulostaa paljoakaan sellaiselta kuin kaksikymmentä vuotta sitten Reimsin katedraalissa. Poissa on analogisten syntetisaattorien syke, kaukana mellotronien mystinen murina. Nyt herra Franken käytössä on moderneja syntetisaattoreita sekä hänen Berliinin sinfoninen elokuvaorkesterinsa. Improvisaation sijaan hän soittaa tyylikkäästi sävellettyä ja harmonisesti sopusointuista musiikkia täynnä kauniita melodioita. Lisäksi mukana on lukuisia muusikoita soittamassa erilaisia huiluja, harppuja ja lyömäsoittimia Euroopan, Afrikan ja Aasian maista. Tarkka korvani tavoittaa myös kappaleissa kuoro- ja syntetisaattoriefektejä, joita herra Franke on käyttänyt viime aikoina Babylon 5 -televisiosarjaan tekemässään musiikissa.
Näiden hienovaraisten melodioiden ja rikkaan sointimaailman avulla ”Guided Dream to the Manuscript” kuvaa, kuinka herra Redfieldin tarinan nimetön kertoja päättää jättää hengellisesti tyhjän elämänsä ja lähteä vaaroja uhmaten etsimään salaperäistä käsikirjoitusta. Tässä piilee toinen syvällinen oivallus: kun ihminen löytää itselleen tarkoituksen ja päämäärän, hän alkaa kasvaa henkisesti sitä kohti. Itse koin sen selatessani ensi kertaa BMW:n kuvastoa. Siitä alkoi kasvuni. Ja se jatkuu yhä. Varsinkin vyötärön kohdalta.
Musiikki piirtää vivahteikkaasti kuulijalle Etelä-Amerikan höyryävät viidakot ja paljastaa meille elämän mystisen puolen. Kappaleilla on mukana myös laulua. Erityisen hyvä lauluääni ei kuulu niihin moniin armonlahjoihin, joita Minulle on suotu, mutta kyllä hyvä ystäväni, tenori Luciano Pavarotti liikuttui kyyneliin asti kuullessaan tulkintani ikivihreästä aariasta ”Ei tippa tapa”. Siksi rohkenen sanoa, että kappaleessa ”Viciente” kuultava laulu kutsuu kauniisti olemaan tietoinen siitä maagisesta todellisuudesta, joka on aivan ulottuvillamme. Sitä kuunnellessani liikutun niin, että silmäni kostuvat ja lompakkoni paisuu ylpeydestä.
Erityisesti minun on kehuttava herra Frankea monipuolisuudesta. Hän yhdistelee kiehtovasti eri maiden musiikkivaikutteita. Tuolla soivat japanilaiset huilut, tuossa pärähtävät flamencokitarat, tässä kajahtaa taiwanilainen kurkkulaulu. Herra Franke tuo esiin kutkuttavasti erilaisten muinaisten sivilisaatioiden suuret viisaudet ja alkuperäiskansojen syvähenkisyyden. Olenhan Minäkin lukemattomilla ulkomaanmatkoillani saanut etuoikeuden tutustua moniin eksoottisiin maihin ja etsiä yhteisymmärrystä kryptisten mutta selvästi jalojen villien kanssa. Usein keskustelumme käsittelevät sellaisia kiehtovia aiheita kuten miksi hotellihuoneeni televisiossa ei näy Formula 1:n aika-ajot tai että en todella voi maksaa ravintolalaskuani, koska olen ilmeisesti unohtanut lompakkoni hotelliini.
Jokaisessa hyvässä tarinassa täytyy olla vastavoima, jokaisessa karkkipussissa se yksi ällö namu, joka tarttuu hampaisiin ja kohta edessä onkin käynti hammaslääkärin sohvalla ja aivan kohtuuton lasku. ”Jensen – The Energy Thief” suhisee kuin käärme puutarhassa. Energiavaras, tuo tiedostamaton ja itsekeskeinen iljetys, joka tahtoo omia itselleen käsikirjoituksen salat. Valitettavasti näitä parasiittimaisia ankeuttajia kohtaa myös meidän maailmassamme. He valittavat hoitovirheistä tai muutamasta mitättömästä tonnista liikaa laskuissa tai liian vähän veroilmoituksessa. He hankkivat lähestymiskieltoja ja tekaisevat perättömiä ilmoituksia häirinnästä, kun eivät ymmärrä, miksi onnistunut terapia edellyttää, että seison heidän ikkunansa takana pelkissä kalsareissa kello yksi yöllä.
Ah, tällainen on tämä valaistumaton osa ihmiskunnasta! Ei ole helppoa pysyä hengellisen rauhan tilassa tällaisessa levottomassa maailmassa, aivan kuten ei ole helppoa pitää Mercedestä kiiltävänä Suomen syksyssä. Kuten The Celestine Prophecyn protagonistin tie, ei Minunkaan tieni ole ollut helppo. Hengellinen polku on varma, mutta joskus täynnä nokkosia, rikkoutuneita punaviinipulloja ja käytettyjä ehkäisyvälineitä. Kirjoitin tästä toisessa bestsellerissäni Jos tapaat maantiellä gurun, osta hänelle BMW. Hyvä ystäväni, Etelä-Afrikan presidentti Nelson Mandela purskahti itkuun luettuaan kirjan ja sanoi, ettei kahdeksantoista vuotta Robben Islandin vankilassa voinut valmistaa häntä siihen lukukokemukseen.
Mutta valaistuminen paljastaa lopulta kasvonsa. ”Illuminationissa” protagonisti oppii arvostamaan luonnollista maailmaa ja tuntee valtavaa kiitollisuutta. Herra Franke tulkitsee oivallusta tarkkanäköisesti rakkauslaulumaisella melodialla. Sillä tällainen kokemus tarkoittaa universaalisen rakkauden kohtaamista, ja kun ihminen toimii rakkauden ohjaamana, ei hän voi tehdä mitään väärin. Tätä syvällistä totuutta vain on monen vaikea hyväksyä. Sitä ei esimerkiksi hyväksynyt kaksinnamisoikeudenkäynnin tuomari, kun esitin sen keskeisenä argumenttina loisteliaassa puheenvuorossani, joka sai puolustusasianajajani purskahtamaan itkuun.
Kyynisessä ja pinnallisessa yhteiskunnassa tällainen musiikki herättää monissa negatiivisia tunteita. He sanovat, että se on liian hidasta tai imelää, että se lähettää kuulijansa vain Morfeuksen valtakuntaan, eikä siitä saa edes kunnon pöhniä. Ei, sanon Minä, tämä musiikki on juuri sitä, mitä tämä pinnallinen ja liian hektinen aika kaipaa. Se puhkaisee kyynisen ihmisen kuoren kuin Black & Deckerin kaksivaihteinen akkuporakone vääntömomentilla 37 Nm. Se raottaa meille ovea henkisempiin ulottuvuuksiin ja tuo meille syvän rauhan. Kuuntelen sitä meditoidessani ja vapaudun täydellisesti kaikesta ahdistuksesta ja negatiivisista tunteista. Tunnen vain syvää tyyneyttä ja mielenrauhaa eikä mikään voi sitä järkyttää.
(Ei edes se saatanan pikku kusipää, joka parkkeerasi sen kuppaisen Nissaninsa parkkipaikalleni tänä aamuna toimiston kulmilla! Kosto elää, mulkvisti! Näin voisin sanoa. Mutta en sano, vaan ainoastaan hymyilen syvän myötätunnon valaisemaa hymyä Nissan-kuskille, joka jakaa kanssani ihmisyyden ihmeen.
Myötätuntoa poloinen tarvitseekin, kun yrittää illalla lähteä ajamaan renkaat tyhjinä.)
Monet ihmiset ovatkin liian kiireisiä kuullakseen sellaisen kauniin kappaleen kuin ”The Quest for Unity” kuiskausta. Kohtaan tällaisia ihmisiä päivittäin työssäni. He ovat onnettomia, koska he eivät ehdi ja uskalla kurkistaa siihen kaivoista syvimpään ja salaperäisimpään eli oman itseensä. Heille Minä sanon: Pysähdy. Olet jo perillä. Ota pankkikorttisi. Syötä se automaattiin. Nosta seuraava summa ja ojenna se Minulle.
Harmonia. Siihen herra Franke pyrkii asettelemalla melodioita päällekkäin, niin että ne aluksi näyttävät vastakkaisilta kuten Mercedes ja Benz. Kuitenkin yhteen asetettuna ne nostavat ja innostavat toisiaan kohoamaan yhä korkeammalle. Kun suljen silmäni ja keskityn kuuntelemaan, näen ihmiskunnan ylpeimmät saavutukset kamppailussa ylöspäin henkisen kilvoittelun polulla. Kuten vaikkapa osakesalkkuni arvon nousun Helsingin pörssin listauksissa.
Harmonia merkitsee myös vapautta toimia. Herra Franken musiikissa eri henkilöt ratkaisevat erimielisyytensä ei pakolla vaan keskustelemalla. Vastakkainasettelut katoavat ja paradoksit ratkeavat, kun Totuus paljastuu. Sillä kuinka surkea onkaan ihminen, joka rakastaa toista vain käskystä tai tekee oikein rangaistuksen pelossa. Ja kuinka uljas sellainen, joka todella haluaa antaa Minulle rahansa.
Täytyy sanoa, että The Celestine Prophecyn kuunteleminen on herättänyt Minussa jälleen uusia ajatuksia. Niin hienosti on herra Franke pukenut herra Redfieldin ajatukset musiikiksi, että toivon hänen suostuvan tekemän saman Minun tulevalle bestsellerilleni. Oivallusten lastauslaiturilla B: Kuinka olenkin ollut aina oikeassa ilmestyy vielä joulumarkkinoille. Kustantajani ottaa jo vastaan ennakkotilauksia.
Kaikki tiet vievät Roomaan, kaikki illuusiot johtavat kärsimykseen, kaikki luottokortit käyvät Minun vastaanotollani. Albumin lopussa herra Franke tuo loisteliaasti kaikki keskeiset teemansa yhteen ja kohottaa ne uudelle tasolle entistä hienommilla sovituksilla. ”The Mystery of the Ruins – Wil’s Transfiguration” osoittaa todella, että enemmän on enemmän, kuten hyvä ystäväni Dalai Lama opetti Minulle Viking Linen seisovan pöydän äärellä.
Mutta vielä enemmän tämän hienon albumin lopetus muistuttaa meitä, kuinka ihmiskunta todella on yhtä. Olemme kaikki toistemme osia, toiset vain toisia vähäpätöisempiä ja haisevampia osia. Musiikki tuo meidät yhteen. Minä olen osa sinua ja sinä olet osa Minua. Sinun pankkitilisi on osa Minun pankkitiliäni. Sillä uudessa maailmassa ei ole tunneta egoa, siinä ei kate lopu koskaan, siinä ei ole minua eikä sinua.
Siinä olen vain Minä.
ÄÄNIJÄLKIÄ 